
Sinä ensin. Välitä itsestäsi. Tunne itsesi. Johda itseäsi.
Tule sellaiseksi, joka jo olet.
HEVI-valmennus koostuu neljästä valmennusalueesta:
H eli hyvinvointi-, E eli empatia-, V eli vuorovaikutus- ja I eli itse- ja ihmistuntemusvalmennus.
Tarjoamme sekä yksilövalmennusta henkilökohtaisen kiinnostuksen ja tarpeen mukaan että ryhmävalmennusta yhteisöille, erilaisille organisaatioille, esimiehille, johtajille, henkilöstölle, yhdistysten ja urheiluseurojen vastuuhenkilöille, ohjaajille ja valmentajille, puolue- ja kunnallispoliittisille organisaatioille, kasvatustyössä ja kirkon työssä toimiville ammattilaisille ja vapaaehtoisryhmille.
HEVI-valmennuksen neljä osa-aluetta H -hyvinvointi, E -empatia, V -vuorovaikutus ja I -itsetuntemus muodostavat kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin perustan. Neljä osa-aluetta toimivat elämänpöytämme kantavina jalkoina.
Voimme hyvin, olemme myönteisiä, läsnä olevia, onnellisia, välittäviä ja sisältäpäin ohjautuvia, kun pöydän jalat kannattelevat meitä. Pöytä ei pysy pystyssä yhden jalan puuttuessa. Pöytä on heiluva ja epävakaa, jos jalat ovat keskenään eri pituisia. Haluamme auttaa sinua saamaan elämänpöytäsi seisomaan tukevasti omilla jaloillaan ja kukoistamaan. Sen äärellä sinun ja muiden on hyvä olla ja elää.
Yksilövalmennuksessa työskentely tapahtuu yksilöohjauksen, verkkokurssien tai pienryhmätyöskentelyiden avulla. Yksilövalmennuskursseille voit hakeutua silloin, kun sinulle sopii.
Valmennuksia järjestetään useita sekä syksyllä että keväällä. Yksilövalmennuskursseja on kolme; powerHEVI, hardHEVI ja extremeHEVI.
Ota rohkeasti yhteyttä ja pyydä tarjous sopivan HEVI-valmennuksen järjestämisestä.

HEVI –valmennus sopii mainiosti myös nuorille, kerhonohjaajille, tukioppilaille, koulujen, oppilaitoksien, urheiluseurojen, nuorisotyön ja kirkon isostoiminnan pariin. HEVI –valmennuksen voi toteuttaa koulujen oppitunneilla ja tukioppilasryhmille, urheiluseurojen toiminnassa, rippikoululeirillä, kerhonohjaajakoulutuksessa, isoskoulutuksessa, nuortenilloissa tai vaikkapa nuorten leireillä.


HYVINVOINTITAIDOT
''Johda itseäsi. Pidä itsestäsi huolta. Voi hyvin.''
VUOROVAIKUTUSTAIDOT
''Kunnioitus. Kiinnostus. Kuunteleminen. Kysyminen. Kannustus.''
EMPATIATAIDOT
''Empatia on tärkeä tunnetaito, jota voi kehittää.''
ITSETUNTEMUS- JA IHMISTUNTEMUSTAIDOT
''Tunne itsesi ja muut hyvät tyypit ympärilläsi. Löydä yksilölliset vahvuutesi ja piirteesi.''